Mene sisältöön

Toimintopainikkeet

Sisällysluettelo

Maaseutunuorten valiokunnan puheenjohtaja 2018 - Heikki omin sanoin!

heikki pj.jpg

Olen Heikki Huhtanen, Loimaan Metsämaalta. Viljelen Varsinais-Suomen savimaita yhdessä veljeni kanssa. Olemme tilamme 15. sukupolvi. Tila on kasvinviljelytila, jossa viljellään viljaa ja öljykasveja, lisäksi harjoitamme metsätaloutta. Oma taustani on aivan muualla kuin maataloudessa, olen opiskellut kulttuurituotantoa, ja kokemusta on siis tapahtumatuottamisesta, erilaisista musahommista ja mm. DJ-keikoista, joita teen edelleen silloin tällöin. Olin Levykauppa Äx:ssä töissä, työt jäivät, mutta levykeräily ei. Tapahtumatuottamisviettiä toteutan mm. Metsämaan Pyramidipiknikin parissa. Maaseudun ja kulttuurin sujuvasti yhdistävä tapahtuma kerää vuosittain satoja ihmisiä peltokivipyramdin äärelle.

Visioni maaseutunuorten vuodesta 2018 on yhdistelmä asiaa ja hauskanpitoa. Me MaNut pidämme yllä yhteishenkeä, ja kasvatamme sitä edelleen. Herätellään maaseudun ja maaseutunuorten näkyvyyttä yllättävissä yhteyksissä, mennään epämukavuusalueille, ja löydetään sieltä meille uusia, hyviä kontakteja ja tekemisen muotoja. Kansainvälisyys on tiukasti mukana toiminnassa, niin CEJA-edustuksin kuin myös EU-Kiina-vaihdossa, johon minut valittiin mukaan. Kiina on toisaalta vanhanaikainen ja länsimaisesta kehityksestä jäljessä, toisissa asioissa taas edelläkävijä. Näen, että tulevaisuudessa Kiina on tärkeä yhteistyö- ja kauppakumppani myös maatalouden saralla.

Koska uskon tulevaisuuteen, Maaseutunuoret yrittävät tänä vuonna päästä mukaan kehityksen aallonharjalle ja ylikin yhdessä Luonnonvarakeskuksen kanssa. Toivottavasti luvassa on uusia tuulia nimenomaa kasvintuotantoon ja peltoviljelyyn - pysykää kanavilla ja kuulolla!

Mutta miksi lähteä mukaan Maaseutunuorten toimintaan? Meitä on ympäri Suomen iso kaveriporukka. Tarjonta on ammatillista, viihdyttävää ja liikuttavaakin, meidän kanssa maaseutu on tätä päivää eikä vuotta kahdeksankymmentäseitsemän!

Iloa kasvukaudelle 2018 - pidetään yhteyttä!

Heikki

Sivun alkuun