Sisältöjulkaisija

angle-left null Maaseutunuorten hyvän mielen kesäkaljat

Artikkeli - Maaseutunuoret

Maaseutunuorten hyvän mielen kesäkaljat

12.6.2019

Maaseutunuorten hyvän mielen kesäkaljat –

haastetaan panimoteollisuus, Alko ja kaupat ilahduttamaan kaikkia kotimaisen vastuullisen ruokaketjun toimijoita ja hyvän ruoan ja juoman ystäviä!

Tällä hetkellä Hyvää Suomesta -merkin alla löytyy 38 olutta. Kuitenkin kotimainen panimoteollisuus pyörii kokonaisuudessaan vahvasti kotimaisen mallasohran voimin.

Ilahduttavasti merkin alla olevaan valiokoimaan kuuluu jo nyt monenlaisia oluttyyppejä – on tummaa ja vaaleaa, IPA, pilsner, Stout, Porter ja erilaisia maustettuja oluita. Eli varsin laajasti erilaisia oluita ja mm. Mallaskuun Panimo ja Viini-Heila myyvät omia oluitaan liputtaen vahvasti koko ketjun tekemää työtä.

 

Kuitenkin näiden oluiden saatavuudessa, Hyvää Suomesta -merkin näkyvyydessä ja jopa asiantuntijuudessa löytyy haasteita.

S- ja K-ryhmä ovat tuoneet markkinoille omat oluensa Hyvää Suomesta- merkin kanssa, mistä kiitämme molempia ketjuja. Pientä lisäboostia näkyvyyteen voisi kuitenkin saada esimerkiksi sillä, että kotisivuilla Hyvää Suomesta- merkkiä voisi käyttää hakukriteerinä. Asiakaspalvelupuolella (online Chatit) haasteita löytyi osaamisesta. Alkuperämerkintöjen löytämisessä ei osattu auttaa.

Alkossa vastaan tuli taattua laatuosaamista asiakaspalvelussa, käytännön apua tarjottiin monella tavalla, mutta jälleen merkkitietoisuus kotimaisuuden osalta oli vähän haparoivaa. Sama ongelma kotisivujen kanssa – Hyvää Suomesta -merkin alla olevia tuotteita ei osattu hakea ja asiakaspalvelusta epäiltiin, että tätä tunnettua ja arvostettua alkuperämerkintää ei voisi alkoholituotteiden kanssa käyttää.

Hyvää Suomesta -merkin käyttöä ei kuitenkaan rajoita alkoholipitoisuus, vaan tuotteen tekijän aito sitoutuminen kotimaiseen työhön ja koko tuotantoketjun kattavaan laatuun.

Hyvää Suomesta -merkin yhdistys ei tee jäsenhankintaa itse, vaan jokainen merkin ylpeä kantaja on aidosti itse ollut kiinnostunut kotimaisuudesta ja sen tuomasta arvopohjasta yrityksen toiminnalle. Yhdistyksestä myös osattiin vinkata, että monet oluet täyttäisivät heidän asettamansa tarkat kotimaisuusvaatimukset.

Haastamme siis kaikki toimijat tekemään oman osansa kotimaisen hyvän mielen oluen eteen – itse lupaamme ilahtua jokaisesta Hyvää Suomesta -merkistä, jotka alkoholipitoisuuden rinnalla nostattavat kovasti kesäterassitunnelmaa.

#hyvämieli #kotimaisetkesäkaljat #maaseutunuoret