Varsinais-Suomen maaseutunuorten valiokunta hakee rohkeasti uusia toimintamalleja - Maaseutunuoret
Artikkeli – Maaseutunuoret
Varsinais-Suomen maaseutunuorten valiokunta hakee rohkeasti uusia toimintamalleja
04.06.2019
MTK:n toiminta jakautuu neljäntoista itsenäisen liiton alueelle. Jokaisella liitolla on joko oma maaseutunuorten valiokunta tai yhteisvaliokunta toisen liiton kanssa. Valiokunta ohjaa ja suunnittelee nuorten toimintaa oman liittonsa alueella. Lisäksi joka MTK-liitossa on johtokunnassa vähintään yksi alle 35-vuotias jäsen.
MTK-Varsinais-Suomen maaseutunuorten valiokunta päätyi aloituskokouksessaan radikaaliin ratkaisuun olla valitsematta puheenjohtajaa. Sen sijaan valiokuntalaiset valitsivat kukin kiinnostuksensa mukaisen vastuualueen: kuluttajat ja koululaiset, teknologian, markkinat ja maatalouspolitiikan, maaseudun asumisedellytykset.
Tavoitteena on sitouttaa valiokuntalaiset entistä paremmin, kun kukin voi edistää itselleen tärkeäksi kokemia asioita yhteistä päämäärää kohti mentäessä.
Uusi toimintamalli on vasta alussa ja kokeilua jatketaan ainakin tämä vuosi. Työtä siis jatketaan vielä koko valiokunnan kesken, ja tuloksilla tullaan haastamaan myös liiton johtokuntaa toimimaan tulevaisuuden viljelijöiden eteen entistä tehokkaammin.
