null Uusi yhteistyöverkosto Pohjoismaiden maaseutunuorille

Tiedote

Uusi yhteistyöverkosto Pohjoismaiden maaseutunuorille

14.4.2020

Pohjoismaiden maaseutunuoret perustivat Nordic Young Farmers Association (NYFA) -yhteistyöverkoston. Uusi yhteistyöverkosto perustettiin, jotta maaseutunuorten ääni saataisiin paremmin kuuluviin. Verkoston tavoitteena on vahvistaa yhteydenpitoa maaseutunuorten ja heidän järjestöjensä välillä. NYFA:ssa ovat edustettuina maaseudun nuoret ja nuoret viljelijät Islannissa, Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. 

Pohjoismaiden maaseutunuoria tammikuussa 2020 Helsingissä. Kuva: MTK:n kuva-arkisto
Pohjoismaiden maaseutunuoria tammikuussa 2020 Helsingissä. Kuva: MTK:n kuva-arkisto

Perustamiskokous pidettiin tammikuussa 2020. NYFA toimii jäsentensä yhteydenpitokanavana, jotta maaseutunuoret voisivat paremmin tunnistaa ja käsitellä niitä asioita ja ongelmia, joita maaseutunuoret kotimaassaan kohtaavat. NYFA:n ansiosta viiden Pohjoismaan nuoret voivat nyt kommunikoida ulospäin yhteisellä äänellä.

-  Me kohtaamme monia samankaltaisia asioita ja ilmiöitä eri Pohjoismaissa, ja yhdessä meidän on helpompi käsitellä niitä, sanoo tanskalaisen LandboUngdomin puheenjohtaja Thorbjørn Koefoed. 

-  Seuraavan vuoden aikana tulemme keskittymään maatalousalalla olevien nuorten työturvallisuuteen ja terveyteen.

-  Pohjoismaiden nuorten välinen yhteistyö on tärkeää, koska siten saamme äänemme paremmin kuuluville ja voimme ottaa kantaa siihen, miten maataloutta tullaan jatkossa harjoittamaan, kertoo MTK:n maaseutunuorten kansainvälisyysvastaava Ville Koivuniemi.

NYFA:n puheenjohtajuus kiertää jäsenmaiden välillä vuoden jaksoissa. Tänä vuonna puheenjohtajana toimii maaseutunuorten järjestö LandboUngdom Tanskasta.

Jatkossa NYFA järjestää kaksi kokousta vuosittain. Ensimmäinen on verkoston jäsenten sisäinen kokous. Toinen kokous toteutetaan NBC:n (pohjoismaisten viljelijöiden järjestö) kokouksen yhteydessä, jossa NYFA tuo esille pohjoismaisten nuorten yhteiset kysymykset ja näkemykset.  

NYFA:n perustivat LandboUngdom (Tanska), Norges bygdeungdomslag (Norja), Lantbrukarnas riksförbund (Ruotsi), Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC (Suomi), Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK (Suomi) and Samtök ungra bænda (Islanti).

Lisätietoja:
maaseutunuorten kansainvälisyysvastaava, Ville Koivuniemi, MTK, 050 362 0127, vk.koivuniemi@gmail.com
maaseutunuorten asiamies Tiia Kuusela, MTK, 040 532 9636, tiia.kuusela@mtk.fi