Uusi vuosikurssi vaikuttajavalmennusta on alkanut! - Maaseutunuoret
Uutinen
Uusi vuosikurssi vaikuttajavalmennusta on alkanut!
14.10.2021

Vaikuttajavalmennus on MTK-koulutuksen järjestämistä valmennusprosesseista pitkäkestoisimpia ja vaativimpia. Valmennus järjestetään nyt jälleen, pienen koronatauon jälkeen. Hakuprosessin kautta mukaan valitaan jokaiselle vuosikurssille enintään 25 valmennettavaa. Valmennettavia on sekä toimihenkilöiden että luottamushenkilöiden parista.
Vaikuttajavalmennuksessa pureudutaan vaikuttamisen taitoihin - pitkälti koulutus pyörii erilaisten viestinnällisten teemojen ympärillä, mutta toki niiden kyljessä kulkee "substanssiasia", eli se asia, johon lähdetään vaikuttamaan.
Valmennusjaksoista ensimmäinen on nyt käyty, sen teemana oli erityisesti vaikuttava viestiminen ja esiintyminen. Ensimmäisenä päivänä haastaviin toiminttajan kanssa käytyihin keskustelihin pureuduttiin porukalla. Ennen valmennusjaksoa etänä tehtyjä haastateltuja purettiin osiin, opponoitiin ja kuultiin myös ammattilaisen mielipide argumenttien vakuuttavuudesta toimittajan ja yleisön näkökulmasta. Toisena päivänä työskentelyä jatkettiin vaikuttamistehtävän ja järjestöllisen tehtävän hahmotuksella ja vaikuttavan puheen abc-koulutuksella.
Tällä kertaa ei toisiaankaan "vain" opiskella vaikuttamista, vaan jo kurssin aikana jokaisella valmennettavalla on oma #vaikuttajateko ja järjestöllinen tehtävä!
Vaikuttajavalmennuksen osallistujakaarti on vaikuttava jo itsessään. Mahtava määrä kokemusta sektorista, vaikuttamisen intoa ja intohimoa maa- ja metsätaloustuotantoon tiivistyy samojen seinien sisälle, kun tämä porukka kokoontuu!
Vaikuttajavalmennuksen ajankohdat ja teemat:
Jakso 16.-17.11.2022 Helsinki/ Jakson teema: Vaikuttava esiintyminen
Jakso 13.-14.12.2022 Helsinki / Jakson teema: Vaikuttaminen eri medioissa
Jakso 7.-10.2.2022 Bryssel / Jakson teema: Kansainvälinen vaikuttaminen
Jakso 15.-16.3.2022/Helsinki/ Jakson teema: Kohtaava vuorovaikutus, argumentointi ja neuvotteleminen
Kysy lisää: MTK-Koulutus