Back 30 tunnin matka suomalaisen viljelijän arkeen ja tulevaisuuteen

Uutinen

30 tunnin matka suomalaisen viljelijän arkeen ja tulevaisuuteen

01.01.2020

NHK ja Maaseutunuoret toteuttivat yhdessä ainutlaatuisen 30 tunnin ja 1300 kilometrin matkan suomalaisen alkutuotannon arkeen ja tulevaisuuteen

Mitä oikeasti tapahtui? 11.8. meidän Keltainen Kiiturimme, eli JCB Fastrack-traktori starttasi Nuorgamista klo 15 ja seuraavana päivänä, tarkemmin sanoen klo 19, päädyttiin Hämeenlinnaan. Traktorin nokkaan oli kiinnitetty kamera, joka kuvasi koko matkan alusta loppuun. Koska Keltainen kiituri ei nopeudestaan huolimatta ehdi kiertämään kaikkia Suomen maatiloja kolmessakymmenessä tunnissa, oli rinnalla myös toinen lähetys. Matkan varrella tässä toisessa lähetyksessä esiteltiin kotimaisen tuotannon monipuolisuutta, edeten leveyspiireittäin pohjoisesta etelään, kiiturin matkaa mukaillen ja koko maan tuotantoa esitellen. 

Kupletin juoni tässä retkessä on kuitenkin syvempi kuin pelkkä olevan esittely. Jokaisessa kohtaamisessa ja videossa matkan varrella pohditaan myös tulevaa. Mikä on seuraavan kymmenen vuoden aikana sellaista, mitä kannattaisi erityisesti kehittää, mikä toimii jo nyt?  

Matkan varrella on myös yhteensä kuusi pysähdystä, joiden lomassa tavattiin Lapin, Pohjois-Suomen, Keski-Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Hämeen ja Uudenmaan viljelijöitä.  REITTI

Makupaloja ja tunnelmia reitin varrelta pääset katsomaan täältä : https://www.nhk.fi/ajankohtaista/30-tunnin-matka-suomalaisten-maataloustuottajien-arkeen-ja-tulevaisuuteen/

Matkaa pystyi seuraamaan myös somessa. Helpoiten sisältöjä löydät aihetunnisteella: #maataloutta30tuntia #maaseutunuoret #JCB #nhkgroup