Mikä maaseutunuori?

 

Maaseutunuoret ovat alle 35-vuotiaita MTK:n jäseniä. Maaseutunuoret ovat maaseudun nuorta voimaa ja vimmaa, tekevää ja aikaansaavaa joukkoa.


Maaseutunuoret on nuorten, tekeväisten ihmisten porukka, joka on reilusti maaseudun puolella. Mukana toiminnassa on niin maataloustuottajia ja maaseutuyrittäjiä kuin alan opiskelijoita tai muuten alalla työskenteleviäkin. Yhdistävänä tekijänä on halu vaikuttaa maaseudun asioihin, verkostoitua ja kehittää elinvoimaista maaseutua.

Maaseutunuorten toiminnan kautta voit verkostoitua ja viettää aikaa aktiivisten ja maaseudun hyvinvoinnista kiinnostuneiden samanhenkisten ihmisten kanssa. Maaseutunuorten toiminta tarjoaa sinulle myös väylän nuorten kantojen esilletuomiseen ja vaikuttamiseen niin kotimaassa kuin ulkomailla. MTK järjestönä tarjoaa kaikille jäsenilleen vaikuttamisen paikkoja sekä koulutusta.

Tähän joukkoon mahtuu mukaan!

 

Faktat haltuun

Ensimmäisiä nuorten tuottajien kerhoja on perustettu jo 1960-luvulla. 

Maaseutunuorten valtakunnallinen toiminta alkoi vuonna 1985. 

Maaseutunuorilla on ollut oma nimikkopaikka MTK:n johtokunnassa vuodesta 1992. 

Maaseutunuorten näkyvimpiin kuuluva vuosittainen tapahtuma, joulutulet, sai alkunsa Etelä-Pohjanmaalta vuonna 1994. 

Maaseutunuoriin kuuluu n. 12 000 MTK:n jäsenrekisterissä olevaa jäsentä. 

Miten jäseneksi?

MTK:n jäsen voit olla monella tapaa. Jäsenyyden kolme eri muotoa ovat henkilöjäsenyys, tilajäsenyys ja opiskelijajäsenyys. Jäseneksi liittyminen tapahtuu yksinkertaisimmillaan liittymällä oman alueesi maataloustuottajien yhdistykseen.

Lisätietoa eri liittymisvaihtoehdoista saat kootusti MTK:n kotisivuilta Liity jäseneksi -osiosta eli täältä.