Tillbaka KesäSähköpaimen 2/2018

Artikkeli – Maaseutunuoret

KesäSähköpaimen 2/2018

01.06.2018

Edessäsi on Maaseutunuorten oma uutiskirje - Sähköpaimen! Sähköpaimen kertoo maaseutunuorten kuulumiset, kertaa tulevia tapahtumia ja luottamushenkilöiden mietteitä sopivan asiattomassa hengessä. Sähköpaimenen voi kuka tahansa tilata maaseutunuorten kotisivuilta ja sen voi peruuttaa suoraan kirjeen lopussa olevasta "Peruuta uutiskirje" - painikkeesta. Sähköpaimen ilmestyy epäsäännöllisesti ja tarpeen mukaan, noin neljästi vuodessa.

 

Nähdään Okrassa - maaseutunuorten päivä ja ilta perjantaina 6.7.

 

Okra-näyttely järjestetään Oripäässä 4.-7.7. MTK on näyttelyssä mukana koko ajan, ja maaseutunuorten päivää vietetään perjantaina 6.7. jolloin MTK:n osastolla mm. ilma-akrobatiaa ja nuorten luottamusjohtoa paikalla. Päivä huipentuu maaseutunuorten perinteiseen kesätapaamiseen Pöytyän Kyntäjän Tuvalla, klo 18 alkaen. Manu Pileissä on kaikkea, mitä ihminen viihtyäkseen tarvitsee, ruoka- ja juomakojuja, elävää musiikkia, henkeä nostattavia puheenvuoroja sekä totta kai kaikki kaverit. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, musiikista vastaa Funky Monkeys the Band feat. @ilkka_armas ja illan pääyhteistyökumppani on Yara, tervetuloa!

 

Maaseutunuorten valilokunnan parhaat vinkit maksimaaliseen ja kokonaisvaltaiseen messuelämykseen


1) Tutustu bänditreeneihin etukäteen Ilkan instassa @ilkka_armas
2) Vieraile päivällä MTK:n ja Yaran osastoilla
3) Kyntäjän Tuvan anniskelu- ja ruokapisteissä kätevintä ja kauneinta on käteinen
4) Nauti olosta, elosta ja Suomen suvesta
5) Fiilistele somessa, muista #manupileet, #maaseutunuoret ja #sadostamittaa

 

En ole täydellinen, mutta minulla on tyylikäs paita!

 

Kevään ja kesän hittipukine, maaseutunuorten oma t-paita on nyt tilattavissa. Tämä tyylikäs pukine on tarkoitettu kaikille MTK:laisille, nuorille ja mieleltään nuorille, viljelijöille ja sielultaan maalaislapsille.

Paitoja on myynnissä pieni kokovalikoima MTK:n Okra-osastolla 4.-6.7. Näppärimmin paidan saa tilattua Master Promon verkkokaupasta. Paita on laadukas, Suomessa printattu, ja pukevia malleja löytyy laaja kokovalikoima sekä miehille että naisille.

Tilaa paita!

 

Valiokunnan CAP:in makuinen kevät

 

Maaseutunuorten valiokunnan kevät on ollut maatalouspolitiikan ja varsinkin CAP-uudistuksen makuinen. MTK:n ja SLC:n nuorten valiokunnat olivat kuultavina CAP:sta nuorten näkökulmasta MMM:ssä, ja työ jatkuu edelleen. Muina puhteina valiokunta on työstänyt tulevia tapahtumia, ja Okrassa lanseerattavaa ammattiylpeys- kampanjaa. Ajankohtaisissa valiokuntakuulumisssa pysyt perillä MaNujen SoMe-kanavilla, Facebook-ryhmässä tai Instagramissa, @mtk.maaseutunuoret.

 

Nuorten edustaja MTK:n johtokuntaan valitaan syysparlamentissa 2018

 

Maaseutunuorilla on MTK:n johtokunnassa oma edustaja. Nuorten edustaja on johtokunnan täysivaltainen jäsen, ja kausi on kolmivuotinen.
Jenna Rantasen kausi johtokunnassa päättyy vuoden 2018 loppuun, ja syysparlamentissa nuoret valitsevat keskuudestaan uuden edustajan kaudelle 2019-21 - oletko se sinä?
Tutustu johtokuntatyöhön ja inspiroidu kisaan mukaan!
 

Ajankohtainen MaNunen

 

  • Syysparlamentti 2018 järjestetään Oulussa, 8.-10.11. Ilmoittautuminen alkaa syyskuussa
  • Joulutulet syttyvät valtakunnallisesti 21.12. tervehtimään joulun menoliikennettä
  • Maaseutunuorten asiamiehenä jatkaa 17.6. perhevapaalta palaava Meri Remes. Merin tavoitat p. 040 532 9636 tai meri.remes(at)mtk.fi. Vara-asiamies Heidi Siivonen palaa 4H-hommiinsa, ja kiittää koko tuottajajärjestökenttää antoisasta työrupeamasta - Shine on!
  • Mikä on työssäsi parasta, mistä sinä olet ammattiylpeä? Näitä pohtii #MunAmmatti- kampanja Okrasta lähtien koko syksyn ajan