null Viljelijä 2040 - metsänomistaja Roope

Uutinen

Viljelijä 2040 - metsänomistaja Roope

1.12.2020

Joulukuussa kuukauden maaseutunuorena esitellään metsänomistaja ja lumilautailija Roope Tonteri. Roope on kotoisin Valkealasta, ja lumilautailu-uran ohella hän on ryhtynyt metsänomistajaksi.

Kiinnostus metsään on herännyt Roopen mukaan pikkuhiljaa. Hän on aina ollut kiinnostunut luonnosta ja muutenkin kotoisin omien sanojensa mukaan metsästä.

- Se oli joku kisareissu, kun sain ajatuksen ostaa metsää, Roope selostaa. – Idea jäi mieleen ja pikkuhiljaa aloin seurailla myytäviä metsäpalstoja ja ostaa niitä. Tavoitteena olisi saada kasalle sellainen määrä metsää, että siitä voisi elää itse.

Tonteri tekee itse metsätöitä ja kevyttä koneurakointia toiminimen kautta. Tällä hetkellä omissa metsissä on riittänyt työtä sen verran, ettei hän ole ehtinyt juurikaan tehdä ulkopuolisia urakoita pellonreunojen raivausta ja energiapuun korjuuta lukuun ottamatta.

- Alun perin olen koulutukseltani matkailupalvelujen tuottaja, Roope kertoo. – Niitä hommia en ole ehtinyt tehdä päivääkään, sillä lumilautailu vei opintojen jälkeen mennessään. Nyt opiskelen metsuriksi.

Tällä hetkellä Roopella on tavoitteena saada metsurikoulu valmiiksi, ja sen jälkeen alkaa kehittää omaa toimintaansa. Haaveissa olisi oma ajokone, mutta samalla koneiden huolto kiinnostaa. Ja tottakai metsä ja metsäluonnon eri hyödyntämismahdollisuudet ovat myös mielessä.

- Metsä kiinnostaa minua monipuolisesti, Roope kuvailee. – Usein keskitytään vain puuhun, mutta metsästä saa myös paljon muutakin. Kuka tietää vaikka joku päivä pystyisin yhdistämään molempia ammattejani.

Parasta metsätöissä on Roopen mukaan se, että esimerkiksi raivaussahatöissä saa itse päättää, miltä metsä näyttää. Samalla näkee oman kädenjäljen ja pääsee vaikuttamaan nuoren metsän kasvuun.

- Haluan tuoda metsänhoitoon uusia näkökulmia, Roope kertoo. – Metsää on hoidettava, mutta ei välttämättä samalla tavalla kuin 50 vuotta sitten.

Roopen arkea voit seurata joulukuun ajan maaseutunuorten some-kanavilla Instagramissa (@mtk.maaseutunuoret) sekä Facebookissa.

Tutustu Roopeen tarkemmin katsomalla esittelyvideo!

Lisätietoja kampanjasta antaa maaseutunuorten asiamies Tiia Kuusela, tiia.kuusela(at)mtk.fi.

 

Maaseutunuorten viestintäkampanjassa Viljelijä 2040 palataan tulevaisuuteen ja kurkistetaan huomisen maaseudun ihmisten arkeen. Nostamme vuoden 2020 aikana esiin tulevaisuuden tekijöitä, uusia innovaatioita ja yhä kestävämpiä menetelmiä. Kiitämme edellisten sukupolvien pioneereja, emäntiä ja isäntiä heidän tekemästään työstä, mutta nyt meidän tehtävämme on tehdä se vielä paremmin.