Tillbaka Valiokunnan viemää- Nikon mietteitä omasta kasvupolusta vaikuttajana

Ajankohtaista

Valiokunnan viemää- Nikon mietteitä omasta kasvupolusta vaikuttajana

27.01.2026

Kauteni MTK:n Keskusliiton Maaseutunuorten valiokunnassa tuli vuodenvaihteessa päätökseen, on siis aika kiitoksen ja pienen pienen kertauksen.

 Katselin kolmivuotisen valiokuntakauden päätteeksi taannoin kirjoittamaani hakemusta, jolla aikoinaan pyrin valiokuntaan.

 Palaamme vuoteen 2022. Hakemukseni alkoi seuraavasti: “ Morjens, olen Niko Rytsä, 23-vuotias vaikuttajan alku. “ Nyt, vuoden 2026 kolmannella viikolla tätä kirjoittaessani oikeastaan mikään hakemukseni aloituksesta ei ole muuttunut. No, paitsi tietenkin ikää on tullut sen verran, että nykyään olen 27-vuotias. Myös painoa on tullut reilut 20 kilogrammaa lisää. Ja kaikki pelkkää lihasmassaa, tietenkin. Halutaan edellinen lause tulkita miten vaan, tosiasia on se, että kokemusta ja oppia on tullut rutkasti lisää. Ja kaikki ne kokemukset ovat opettaneet, tietenkin.

Kokemuksille oli toki tilaa. Puhutaan vaikka Keskusliiton Maaseutunuorten Valiokunnan kielellä. Olin valiokuntaan tullessani raakile. Omat maa- ja metsätaloudelliset kokemukseni olivat reilu parikymppisellä kaverilla ne mitä olin ehtinyt kokea. Agrologiopintoja oli tuolloin takana parisen vuotta. Mukaan Maaseutunuorten toimintaan olin lähtenyt, kun aloitin eteläisten liittojen nuorten valiokunnassa vuonna 2022. Kauden päättyessä keskusliitossa en suinkaan ollut timanttinen jalokivi mutta hiukan hioutunut raakile kenties.

Vaikuttajan alku tai ei, niin alkupuolella vaikuttajanpolkua sitä vasta ollaan. Kolmen valiokunnassa viettämäni vuoden aikana olen päässyt lukuisten kokousten lisäksi kohtaamaan pitkän listan kärkipään maa- ja metsätalouden asiantuntijoita, vaikuttajia sekä päättäjiä niin Suomesta kuin muualta Euroopasta. Ymmärrykseni erilaisista kokonaisuuksista, kuten luonnonvara-alasta, elintarvikeketjusta sekä huoltovarmuudesta ovat kasvaneet valtavasti.

Oivalsin erilaisten kohtaamisten tärkeyden. Ja ennen kaikkea niiden kaikkein erilailla erilaisten. Kaikkein erilaisimpia kohtaamisia on varmasti tullut perinteikkäässä syksyisin järjestettävässä Kettula-akatemiassa, jossa Keskusliiton nuorten valiokunta on kohdannut MTK:n säätiön Kettulan tilalla Salon Suomusjärvellä tulevia päättäjiä kaikista poliittisista nuorisojärjestöistä. Näistä kohtaamisista syntyneissä vauhdikkaissakin keskusteluissa on oltu toisinaan samaa mieltä mutta ennen kaikkea myös eri mieltä. Yhteishenki ja kiinnostus yhteiskunnallisia asioita kohtaan ovat kuitenkin olleet vahva yhdistävä tekijä.

Kolmen vuoden kokemukset kasvattivat ja motivoivat aloittelevaa vaikuttajaa vaikuttajapolulla eteenpäin. Valiokuntavuosina sain haastaa itseäni erilaisten osa-alueiden parissa. Erittäin kehittävää oli huomioida selvemmin omia heikkouksia, vahvuuksia sekä mielenkiinnonkohteita. Valiokunta kasvattaa, mikäli antaa siihen mahdollisuuden.

Valiokuntavuosina verkostoitui ja loi arvokkaita kontakteja, joista on hyötyä elämän myöhemmissä vaiheissa. Kaikkein tärkeimpänä, vuoteni valiokunnassa puhalsivat lisää puhtia siihen pieneen mutta sitäkin vahvempaan vaikuttamisen kipinään, joka muutamia vuosia ennen valiokuntaan valintaani oli syttynyt. Maaseutunuorten ansiosta kiinnostukseni vaikuttamistyöhön ja järjestötoimintaan vain vahvistui. Aion jatkaa itseni kehittämistä ja haastamista tulevaisuudessakin yhteisten päämäärien eteen.

Kaikkein tärkeimmät oivallukset ovat kuitenkin syntyneet niistä kohtaamisista, joissa olen saanut tutustua kaikkiin teihin arvon kollegoihin Maaseutunuorissa. Kolmen vuoden aikana olen saanut uusia esikuvia ja ennen kaikkea ystäviä. Ihmisiä, joilta saa neuvoja ja vinkkejä ja joiden kanssa on mahtavaa olla. Tätä kaikkea ja paljon muuta ovat Maaseutunuoret sekä Keskusliiton Maaseutunuorten valiokunta. Oman kiitokseni yhteydessä toivotan rutkasti onnea ja menestystä jatkavalle Keskusliiton nuorten valiokunnalle sekä kaikille Maaseutunuorille tärkeiden tehtävien pariin. Kiitos sekä kumarrus ja alkaa uusi oivallus.

Niko Rytsä

Niko on ollut maaseutunuorten valiokunnassa edustamassa MTK-Kaakkois-Suomen, Hämeen ja Uudenmaan nuorten näkemyksiä. Nikon jälkeen tätä luottamustehtävää kuluvalla kolmivuoriskaudella hoitaa Anni Villikka MTK-Kaakkois-Suomesta.