MTK:n maaseutunuorten valiokunta

 

 

Maaseutunuorten keskusliiton valiokunta toimii aktiivisesti nuorten tuottajien äänen esiin tuomiseksi MTK:ssa ja laajemmin yhteiskunnassa. Maaseutunuorten valiokunnassa ovat edustettuna kaikki liitot kiertävän valintakiintiön perusteella. Maaseutunuorten valiokunnan kausi on kolmivuotinen. Joka vuosi valiokunnan kokoonpano hieman vaihtuu, kun osa jäsenistä ”eläköityy” ja osa vasta aloittelee polkuaan valiokunnan riveissä.

MTK:n maaseutunuorten valiokunnalla on lisäksi keskeinen rooli järjestön nuorten toiminnan kehittämisessä. Valiokunta suunnittelee ja toteuttaa yhdessä maaseutunuorten asiamiehen ja liittojen toimihenkilöiden kanssa kaksi kansallista parlamenttia vuosittain. Kevätparlamentti pidetään yleensä helmikuussa, syysparlamentti ajoittuu marraskuuhun. Kotimaan toiminnan lisäksi valiokunnan edustaja osallistuu Euroopan nuorten tuottajien CEJA:n kokouksiin, jonka lisäksi tehdään mm. Pohjoismaalaista tuottajayhteistyötä. Tällä hetkellä valiokuntalaisia on mukana myös CAP-työryhmissä valmistelemassa uutta tukikautta.

Maaseutunuorten valiokunta vuonna 2024:

Katariina Latva, puheenjohtaja
Antti Tyynelä, varapuheenjohtaja
Niko Rytsä
Mikko Tukeva, MHY-edustaja
Kaarina Virta, kv-vastaava
Matias Muhonen
Sami Nivala
Susanna Valtonen, MTK:n johtokunnan edustaja
Meri Remes, sihteeri 

Valiokunnan yhteystiedot

 

Mitä hyötyä on valiokunnan toimintaan osallistumisesta?

MTK:n maaseutunuorten valiokunta tarjoaa eturivin paikan alan edunvalvontaan osallistumiseen tai seuraamiseen. MTK:n lisäksi tutuksi tulevat sidosryhmäläiset ja mm. Brysselin byrokratia ja päätöskoneisto. Valiokunnan jäsenet hoitavat edustuksia eri tilaisuuksissa, ottavat kantaa MTK:n sisäisiin ja ulkoisiin asioihin sekä järjestävät omia edunvalvonnallisia tempauksia. Edunvalvonnan ja vaikuttamistyön lisäksi valiokunnasta jää paljon ystäviä ympäri Suomen, ja yhteishenki on taattu!