Maaseutunuorten syysparlamentti on vuosittainen, valtakunnallinen tapahtuma, joka kiertää vuorollaan jokaiseen maakuntaan. Nyt marraskuussa pääsemme MTK-Kaakkois-Suomen vieraiksi Lappeenrantaan. Ilmoittaudu tästä mukaan syysparlamenttiin viimeistään 18.10.
Kenelle tapahtuma on?
No just sulle. Mukaan voi lähteä, kun täyttää nämä kaksi kriteeriä: ikäkilpailussa olet päässyt tasolle 18 ja olet MTK:n jäsen. Sinun ei siis tarvitse olla esimerkiksi maaseutunuorten valiokunnan jäsen, jotta tähän tapahtumaan voisi osallistua, eikä syysparlamentissa arvota sihteerivuoroja kuluvan vuoden järjestöllisiin kokouksiin.
Mitä siellä sitten tehdään?
Vietetään aikaa maan parhaassa seurassa, sellaisten ihmisten kesken, joita kiinnostaa maaseudun kysymykset ja maa- ja metsätalousyrittäjyys. Vedetään vähän henkeä, parannetaan maailmaa ja tutustutaan uusiin ihmisiin.
Ohjelma tiivistetysti
Torstai 2.11. Saapumispäivä
Saavut siihen aikaan, kun sinulle parhaiten sopii. Ohjelmaan pääset eri vaiheissa mukaan.
Junia saapuu Lappeenrantaan etelän (Kouvola) suunnasta mm. klo 12:21, 15:21 ja 17:21. Pohjoisen (Imatra) suunnasta tulevat junat saapuvat mm. klo 11:28, 14:34 ja 17:42.
Jos haluat tutustua vierailukohteeseen, hyppää mukaan seikkailubussiin hotellilta klo 15.15. tai Rautatieasemalta klo 15.30.
Jos haluat vain varata ruokailun omakustannehintaan 17€, pystyt ruokailemaan hotellilla klo 17-21. Valittavana kasvis- ja lihavaihtoehto, jotka maksetaan paikan päällä.
Jos haluat mukaan tahattoman komiikan kauhuelokuvailtaan - jossa muuten ratkaistaan myös ikuisuuskysymys laku vs. laku - saavu kulttuurikeskus Nuijamieheen klo 20.00 Tähän ohjelmaan myös entiset nuoret ja muut uteliaat voivat liittyä mukaan
Perjantai 3.11. Maailmanparannuspäivä
Parannetaan maailmaa ja illalla juhlitaan - tällä kertaa kekkereiden teemana on lavatanssit. Kaapista voit siis kaivaa kukkamekon / kauluspaidan mukaan pakattavaksi. Edunvalvontatyön selkärankana on Raakile, eli maaseutunuorten viime syysparlamentissa liikkelle polkaistu poliittinen ohjelmakokonaisuus. Sinun ei kuitenkaan tarvise tuntea maatalouspolitiikka syvällisesti, jotta tähän osioon voi osallistua. Käsiteltävinä teemoina:
1.Vaikuttamispolun muodostaminen: järjestön sisällä & sen ulkopuolella
2. Työkaluja oman vaikuttamistyön tueksi: argumentointitaidot
Illalla juhlitaan Kehruuhuoneella. Ohjelmassa illalliset, palkitsemisia ja lavatanssit. Villeimmät jatkaa Villimiehen kaupungin yöhön - toiset siirtyy tuhkimokyydillä suoraan hotellille.
4.11. Lähtöpäivä
Aamupalabrunssin lomassa voi myös tehdä järeää järjestövaikuttamista - tai jos edunvalvonta ei ole just sun juttu, jutella voi muustakin kuin säästä. Yhteinen ohjelma päättyy klo 11:00
Ilmoittautumiset ja pikkupräntti
Kuluton peruminen on mahdollista 13.10. saakka, tämän jälkeen joudumme toteutuneet kulut laskuttamaan. Osallistujan voi kuitenkin tämän jälkeen edelleen vaihtaa. Valitun majoitusmuodon mukainen hinta laskutetaan tapahtuman jälkeen.
Torstai 2.11. Saapumispäivä
Saapuminen Lappeenrantaan oman aikataulun mukaan, liity ohjelmaan siinä kohtaa, kun se sinulle parhaiten sopii.
15:15 – 17:00 Vierailu, kohteena NYT Yrityskylä Kaakkois-Suomi. Bussi lähtee hotellilta klo 15.15 ja Lappeenrannan rautatieasemalta klo 15.30. (Lisätietoa alempana) 17:00-21:00 Mahdollisuus ruokailla hotellilla. Ruokailu varataan ilmoittautumisen yhteydessä ja maksetaan paikan päällä. Tarjolla liha- ja kasvisvaihtoehdot (á 17€). Ennakkoon ilmoitetut erityisruokavaliot pystytään huomioimaan. 20:00-23:00 Halloween-henkinen tahattoman komiikan kauhuelokuvailta Kulttuurikeskus Nuijamiehessä. (Lisätietoa elokuvasta alempana)
Ohjelmassa elokuva Noita palaa elämään (1952). Paikan päällä ei ole tarjolla ruokaa, mutta juomia ja perinteisiä leffaherkkuja pystyy ostamaan. Illan aikana ratkotaan mm. Kaakkois-suomalaista suurta karkkidilemmaa: kumpi on lopulta parempaa, laku vai laku?
Perjantai 3.11. Maailmanparannuspäivä
Etsitään yhdessä tietä parempaan, jutellaan ihmisten kanssa ja juhlitaan yhdessä iloja ja suruja.
9:00 Syysparlamentin avaus, tervetuloa Kaakkois-Suomeen 9:30 Vaikuttamisen polut ja taidot- työskentely maaseutunuorten poliittiseen ohjelman teemoihin perustuen. Työskentelyn alustus ja ryhmäytyminen 10:00- 11:45 Ryhmä 1. vaikuttamispolun muodostaminen MTK-järjestön sisällä & sen ulkopuolella teemoittain; Ryhmä 2. työkaluja oman vaikuttamistyön tueksi: argumentointitaidot 12:00-13:00 lounas 13:00-14.30 työskentely jatkuu
Ryhmä 2. vaikuttamispolun muodostaminen MTK-järjestön sisällä & sen ulkopuolella teemoittain; Ryhmä 1. työkaluja oman vaikuttamistyön tueksi: argumentointitaidot 14.30-15.00 kahvitauko 15:00-15.30 Teemakohtainen vaikuttamispolkujen vertailu ja yhteenveto
Ohjelmatauko laittautumista ja rentoutumista varten
18.20 alkaen bussit hotellilta Kehruuhuoneelle 19.00-00.00 Iltamat ja lavatanssit Kehruuhuoneella
Tuhkimokyyti Kehruuhuoneelta hotellille klo 23.40 ja 00.05 (alustavasti)
Lauantai 4.11.
Halukkaille järeää järjestövaikuttamista aamupalabrunssin ohessa
9:00-11.00 Aamupala & asiaa - hotellin aamupalan lomassa mahdollisuus tehdä järeää järjestövaikuttamista meidän nuorten kesken – tai jos edunvalvonta ei ole just sun juttu, jutella muusta kuin säästä.
Tarjolla ainakin nämä: Aamupalalla Antin kanssa: maaseutunuorten valiokuntien puheenjohtajat ja vpj:t Aamupalalla Susannan ja Samin kanssa: maaseutunuorten johtokuntaedustajat liitoissa ja keskusliitossa Kansainvälisyysaamupala Eevan ja Nikon kanssa Mikon puinen metsäaamupala
Kotimatkalle omien aikataulujen mukaan
Syysparlamentin paikat:
Hotelli: Sokos Hotel Lappee, Brahenkatu 1, 53100 Lappeenranta
Molempiin iltoihin voi halutessaan rakentaa asua – tästä ei kuitenkaan paineita tarvitse ottaa!
Kulttuurikeskus Nuijamiehen Halloween-iltaan voi kaivella kaapeista sopivaa hirviöpukua tai muuta Halloween-teemaan liittyvää (manuasiamies Meri ajatteli kaivaa vampyyriprinsessapuvun naftaliinista). Yksinkertaisimmillaan pue päälle esimerkiksi jotain mustaa, oranssia, punaista ja/tai lilaa.
Kehruuhuoneen illallisilla taas teemana on lavatanssit – kukkamekko, kauluspaita- ruutupaita, mitänäitänyton. Ei ryppyotsailla pukeutumiskoodia, nyt saa tyylitaituroida parkettien partaveisten kärjellä tai pukeutua juuri sellaiseen vaatteeseen, jossa itsestä tuntuu mukavalta juhlia.
Mikä Yrityskylä?
NYT Yrityskylä on maailman parhaana koulutusinnovaationa palkittu suomalainen oppimiskokonaisuus, jossa kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiset oppivat työelämästä, taloudesta, yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta. Vierailulla päästään tutustumaan ja testaamaan mitä yrityskylässä tehdään. MTK on mukana tukemassa Yrityskylien toimintaa. Vuonna 2022 Yrityskylissä, joissa MTK on mukana, vieraili noin 42 000 kuutosluokkalaista. Jos kahvihammasta kolottaa, Yrityskylä tarjoaa helpotusta.
Elokuva: Noita palaa elämään (1952)
Mika Waltarin Noita palaa elämään oli aikoinaan kohuttu ja suosittu näytelmä niin Helsingissä kuin muillakin paikkakunnilla. Elokuva on tarina suota kaivavista arkeologeista, jotka mudan seasta löytävät aikoinaan noitana haudatun alastoman tytön. Tytön herääminen henkiin herättää kauhua, levottomuutta ja intohimoja kartanomiljöön piirissä. Katso elokuva traileri tästä (linkki ohjaa Youtubeen)
Askarruttaako jokin syysparlamentin suhteen?
Kysy mitä vain syysparlamentista -päivystys maaseutunuorten instassa uteliaille/ harkitseville ke 13.9. ja ke 27.9.